Rooman valtakunta ulottui Rein-joen eteläpuoliseen alueeseen saakka 400-luvulle asti. Keski-ajalla Alankomaat oli jakautunut itsenäisiin ruhtinaskuntiin. Nämä maakunnat liitettiin myöhemmin yhteen 1500-luvulla Kaarle V:n aikana Burgundin alueeseen, joka oli osa Habsburgien valtakunnan aluetta.

Itsenäistymisprosessi alkoi vuonna 1568, jolloin osa Pohjois-Alankomaiden maakunnista nousi kapinaan Kaarle V:n poikaa Espanjan kuningas Filip II:ta vastaan. Kapinaa, joka johti 80-vuotiseen sotaan, johti Oranian prinssi Vilhelm. Prinssi Vilhelm murhattiin vuonna 1584. Seitsemästä pohjoisesta maakunnasta koostunut Alankomaiden tasavalta tunnustettiin itsenäiseksi Westfalenin rauhassa vuonna1648.

Vuonna 1795 alkoi lyhyehkö ranskalaisvalta, jonka jälkeen perustettiin Alankomaiden kuningaskunta vuonna 1815. Siihen kuuluivat Pohjois-Alankomaat (nykyinen Alankomaat) ja Etelä-Alankomaat (nykyinen Belgia ja Luxemburg). Etelä-Alankomaat erosi omaksi valtiokseen, kun siitä irtautui ensin Belgia vuonna 1830 ja Luxemburg vuonna 1890.

Toiseen maailmansotaan asti Alankomaat oli suurimpia siirtomaavaltoja. Kolonialismin kausi alkoi Alankomaissa 1600-luvulla, jolloin Alankomaat hankki siirtomaita (Indonesia, Suriname ja Antillit) etenkin taitavan merenkulkutaitonsa myötä. Suriname (entinen Alankomaiden Guyana) itsenäistyi vuonna 1975. Vuonna 2010 Alankomaiden Antillit lakkasi olemasta. Sen entisistä alueista Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluvat itsenäiset Aruban, Curaçaon ja Sint Maartenin valtiot. Lisäksi Karibialla sijaitsevat Alankomaiden erityiskunnat Bonaire, Sint Eustatius ja Saba.

Maailmansotien aikaan Alankomaat pyrki pysyttelemään puolueettomana, mutta toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi vuosiksi 1940-1945. Toisen maailmansodan jälkeen Alankomaiden yhteiskunta oli vaikeassa tilanteessa ja maan jälleenrakennusta osaltaan hidastivat Indonesian itsenäistymisen (julistus 1945, varsinainen sopimus vasta 1949) myötä noin 300 000 ihmisen kotiutus sekä muutamia vuosia myöhemmin (1953) tapahtuneet suuret tulvat. Vuonna 1948 aloitettu Marshall-apu auttoi kuitenkin Alankomaiden taloudellisen kehityksen eteenpäin.

1960- ja 1970-luvuilla Alankomaita koetteli monien muiden Euroopan maiden tavoin suuri yhteiskunnallinen murros, joka vaikutti vanhoihin luokkaperusteisiin sekä uskonnollisiin jakoihin sekä perinteisiin puolueisiin. Alankomaiden ulkomaalaistaustainen väestö alkoi myös kasvaa huomattavasti Alankomaiden entisistä siirtomaista tulevasta väestöstä sekä vierastyöläisten johdosta.  Viime vuosina etenkin ulkomaalaiskysymykset ovat nousseet ajankohtaisiksi kahden poliittisen murhan johdosta (vuonna 2002 oikeistopopulisti Pim Fortuyn ja vuonna 2004 radikaali elokuvaohjaaja Theo van Gogh).

• De Canon van Nederland -sivuston tietoa Alankomaiden historiasta (http://entoen.nu/en)