Ministerineuvos Erik af Hällström on palaamassa takaisin Suomeen. Hän arvioi kahden Haagin-vuoden jälkeen ennakkokäsityksiään Alankomaista.
Kaksi vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä, eikä se oikeuta antamaan kattavaa objektiivista arviota oikeastaan mistään. Subjektiiviselle arvionnille se on toisaalta erittäin hyvä ajanjakso. Kun nyt kahden vuoden jälkeen Haagissa olen palaamassa Suomeen, on sopiva aika arvioida olivatko ennakkokäsitykset tästä maasta, sen ihmisistä, kulttuurista ja muista ilmiöistä oikeita vai vääriä.
Tiheään asuttu maa, jossa pitkänhuiskeita ihmisiä kulkee puukengissä ja ajaa polkupyörällä? Kyllä, polkupyöriä näkyy kaikkialla – erona Suomeen on, että täällä ei käytetä koskaan kypärää, polkupyörät ovat usein jo nähneet parhaat päivänsä eivätkä liikennesäännöt koske pyöräilijöitä. Pyöräilijöiden sinnikkyys käyttää ajovälinettään riippumatta säästä tai vuodenajasta on toisaalta ihailtavaa – hollantilaiset, edustaen kaikkia sosiaalisia luokkia, kulkevat pyörällä iloisesti ja itsetietoisesti hymyillen huolimatta tuulesta ja tuiskeesta.
Puukenkiä näkyy kuitenkin katukuvassa lähinnä turistikaupoissa. Ehkä tämä johtuu siitä, että niitä käytetään nykyisin enemmän kotioloissa tai maaseudulla? Tuulimyllyjä näkee kaikkialla, mutta nykyään sähköä tuottavia tuulivoimaloita taitaa olla enemmän kuin tuulimyllyjä?
Alankomaat ei tunnu ollenkaan tiheästi asutulta maalta. Kun maahan ajaa idästä niin vastaan tulee kilometreittäin peltoja ja viljelmiä ja harvakseen asutusta. Myöskään Randstad Holland ei tunnu kovin tiheään asutulta – Haag antaa lähinnä pikkukaupunkimaisen vaikutuksen ja kaupungissa on paljon puistoja, jotka eivät ollenkaan ole täynnä ihmisiä. Haagin kuuluisat rannat ovat täpötäysiä ainoastaan kuin lämpötila muutaman päivän vuodessa ylittää kolmenkymmenen asteen. Minulle on edelleen mysteeri missä ne 16,4 miljoonaa asukasta oikeastaan luuraavat?
Ulkomaalaisen on helppo tuntea olonsa kotoisaksi Hollannissa. Miltei kaikki puhuvat vieraita kieliä, ennen kaikkea englantia, ja Haagissa asuu vakituisesti paljon ulkomaisia. Jos kuitenkin kiinnostuu hollannin kielestä niin huomaa helposti, että kirjoitettu hollanti on paljon lähempänä skandinaavisia kieliä kuin esimerkiksi saksa. Toinen asia on, että ääntäminen ja hollannin kielessä kehitetyt omalaatuiset diftongit tekevät hollannin kielen vaikeaksi myös pohjoismaalaiselle. Väitän kuitenkin, että jos omaa jonkinlaisen germaanisten kielten taustan, ”keittiö”-hollannin voi oppia pienellä ponnistelulla.
Ennakkokäsitykseeni Alankomaista kuului, että maa on ultra-liberaali, esimerkkeinä kevyiden huumeiden käyttö ja vapaa prostituutio. Huumeiden käyttö on kuitenkin erittäin diskreettiä ja se tapahtuu yleensä ulkoapäin melko siisteiltä näyttävissä Coffee Shopeissa. Prostituutiokin näyttää olevan diskreettiä – yleensä kaupungeissa on varattu muutama syrjäinen sivukatu tälle elinkeinolle. Olen myös huomannut, että liberalismin vastapainona Alankomaissa kirkolla on vahva asema, esimerkiksi koulujen kautta kirkot levittävät perinteisempiä arvoja.
Ulkomaisena diplomaattina on erittäin helppo toimia Hollannissa. Hollantilaisten luonteenpiirteisiin kuuluu tietty avoimuus ja suorasukaisuus. Välillä jopa yllättävän vapaasti ulkoministeriön kollegat esittävät omia ja muiden kantoja ja vielä lisäsuolana omia mielipiteitään oman maansa kannoista.
Kun muutimme Hollantiin kaksi vuotta sitten, pidimme tärkeänä, että lapset saisivat jatkaa samoja harrastuksia kuin Suomessa. Poikani otettiinkin hyvin vastaan tavallisessa haagilaisessa jalkapallojoukkueessa ja he saivat ilokseen huomata, että täällä pelataan paljon hyökkäävämmällä taktiikalla kuin Suomessa. Muutaman harjoituksen jälkeen alkoi jalkapallosanasto hollanniksi olla hallussa. Se mitä hieman ihmettelimme oli, että kausi loppuu juuri kuin kesä alkaa ja kentät ovat loistokunnossa. Kun Suomessa jalkapallokausi ulottuu keväästä syksyyn, kestää se Hollannissa syksystä kevääseen.
Hollantilaisten fanaattinen innostus pikaluisteluun oli osittain tiedossa. Kun maassa valmistauduttiin Vancouverin olympialaisiin pikaluistelu käsiteltiin uutisissa erikseen, sen jälkeen tulivat muut lajit.
Yllättävää on, että jääkiekko ei juurikaan kiinnosta hollantilaisia. Ottaen huomioon hollantilaisten historian, luonnon ja luonteenominaisuudet Alankomaat voisi hyvin kuulua jääkiekon suurvaltoihin siinä missä Tshekki ja Suomikin.
Tätä kirjoittaessa ovat menossa jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa. Hollanti on taas pärjännyt erinomaisesti. On hauska huomata, että maajoukkueella on kansaa yhdistävä merkitys. Jalkapallosta muuten välinpitämättömät seuraavat miten ”Oranjelle” käy. Jalkapallomaajoukkueen voidaan katsoa olevan samanlainen kansaa yhdistävä tekijä kuin kuningashuoneen. Nämä ovat hollantilaisille tärkeitä kansallisia instituutioita. Suomalaisena pitää tyytyä seuraamaan muiden maiden kuninkaallisten elämänvaiheita, mutta hartaana toiveenani on, että Suomi pystyisi antamaan tiukan vastuksen Hollannille jalkapallon tulevissa EM-karsinnoissa.
Kaksi vuotta on kulunut nopeasti. Suurlähetystön virkamiehenä olen saanut myötävaikuttaa Hollannin ja Suomen jo ennestään erinomaisten suhteiden kehittämiseen. Olen raportoinut Suomeen Alankomaiden poliittisista kannoista ja kertonut hollantilaisille Suomesta. Vierailuvaihto Hollannin ja Suomen välillä on ollut tiivistä. Monessa kysymyksessä samanmielisten on helppo tulla toimeen.
Jään kaipaamaan pyöräteitä, juoksulenkkejä Haagin dyyneillä, kanavia, Stroopwafelseja, jyrkkiä portaita ja leveitä moottoriteitä, mutta ennen kaikkea avoimia, sydämellisiä, hauskoja ja reippaita hollantilaisia!
Erik af Hällström
