Suomen Benelux-instituutin johtaja Kalle Jämsén on jättämässä Brysselin ja palaamassa Suomeen. Kolme vuotta Kalle on tehnyt töitä suomalaisen kulttuurin hyväksi Benelux-maissa. Nyt on aika ryhtyä hoitamaan kulttuuria Suomessa. Kalle on ottanut vastaan Järvenpään kaupungin kulttuurijohtajan viran ja aloittaa uudessa toimessaan syyskuussa.
Paikanvaihdos tulee monille yllätyksenä. Miksi jätät meidät?
Suomalaisten kulttuuri-instituuttien johtajat eri puolilla maailmaa ovat pääsääntöisesti määräaikaisissa pätkätöissä. Niin minäkin. Toimikautta täällä Brysselissä olisi kyllä ollut vielä jäljellä, mutta Järvenpään postin myötä tuli sen verran kiinnostava mahdollisuus eteen, että päätin hakea ja tulin lopulta valituksi.
Millaisin odotuksin tulit aikoinaan Brysseliin ja täyttyivätkö odotukset?
Tehtäväni täällä vastaa suurin piirtein sitä kuvaa, mikä minulla alun perin oli. Oma taustani kulttuurihallinnossa on musiikkialan tehtävissä ja on ollut erittäin antoisaa ja opettavaista työskennellä laajasti kulttuurin koko kentällä. Projektit suomalaisen käännöskirjallisuuden ja esimerkiksi designin parissa ovat olleet oikein mielenkiintoisia. Kaiken kaikkiaan pieni toimistomme on mielestäni ollut oikein efektiivinen. Toimistossa on hyvä fiilis ja porukka toimii sitoutuneesti yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Olemme saanet positiivista palautetta yhteistyökumppaneiltamme ja se tuntuu hyvältä silloin kun itselläänkin on sellainen tunne, että projekti meni eri osapuolten kannalta hyvin.
Benelux-instituutti hoitaa kulttuurikenttää kolmessa maassa. Mikä siinä on haasteellisinta?
Siinä onkin haastetta kerrakseen. Belgia jakaantuu käytännössä kahteen maahan, jotka eivät oikein tule juttuun keskenään. Toimimme näiden osapuolten kanssa erikseen. Siihen kun lisätään Hollanti ja Luxemburg, niin maita onkin jo neljä, ja ihmisiä yhteensä yli 25 miljoonaa. Tästä seuraa, että kulttuurielämää pitäisi pystyä seuraamaan ja aistimaan niin monessa eri paikassa yhtaikaa, että käytännössä se ei enää ole mahdollista. Koko ajan on vähän sellainen olo, että asiat vievät ihmisiä eikä toisin päin. Olemmekin tietoisesti tehneet valinnan, että emme yritäkään olla joka paikassa jonkun pienen tapahtuman kanssa, vaan fokusoimme ja haemme näkyvyyttä isompien tapahtumien muodossa. Projektitoiminta on jatkuvaa valintojen ja priorisointien tekemistä. Yritämme panostaa "oikeisiin hevosiin" niin kulttuuriviennin edistämiseksi kuin julkisuusdiplomatian näkyvyyden kannalta.
Instituutti hoitaa kulttuuriasioita tiiviissä yhteistyössä suurlähetystöjen kanssa. Millaisena näet tämän yhteistyön?
Suurlähetystö ja kulttuuri-instituutti muodostavat yhteisen suomalaisen resurssipoolin, joka koostuu erilaisista osaamisista, vahvuuksista ja taloudellisista resursseista. Meillä molemmilla on kahdenlaisia asiakkaita: on suomalaisia taiteilijoita/kulttuuriviejiä ja vastaanottajamaassa yhteistyökumppaneita, jotka tarvitsevat omiin kulttuuritapahtumiinsa mielenkiintoisia, korkeatasoisia ja omaperäisiä sisältöjä. Projektit ja niissä toimivat ihmiset ovat hyvin erilaisia. On hyvä, että suomalaisosapuolella on käytössään laaja työkaluvalikoima, mitä käyttää tarkoituksenmukaisesti kulloisenkin projektin kannalta. Tuntuisi aika erikoiselta, että suurlähetystö ja kulttuuri-instituutti edistäisivät samaa asiaa eivätkä tekisi yhteistyötä. Hollantilaisten kirjakustantajien kanssa tehty yhteistyö suomalaisen kirjallisuuden edistämiseksi hollanninkielisellä alueella on ollut mielestäni aivan esimerkillistä. Kirjailija Riikka Pulkkisen vierailu Crossing Border -tapahtumassa Haagissa syksyllä 2009 meni mielestäni kaikkien siihen osallistuneiden kannalta aivan nappiin. Instituutti oli aloitteentekijä, mutta onnistumiseen tarvittiin paikallista kustantajaa, suurlähetystöä, FILIä ja itse Crossing Border -tapahtumaa.
Alankomaissa on viime vuosina saatu nauttia mm. suomalaisesta muotoilusta Eindhovenin Dutch Design Weekin yhteydessä, suomalaisesta nykytanssista Amsterdamin Melkwegissä ja Julidans-festivaalilla, suomalaisista kirjailijoista erilaisissa kirjallisuustapahtumissa (Riikka Pulkkinen, Matti Rönkä) - kaikki suuria, onnistuneita tapahtumia. Mikä instituutin panos näissä oli?
Joissain tapahtumissa instituutin panos on ollut aivan keskeinen. Olemme ideoineet koko hankkeen, ottaneet yhteyttä toimijoihin niin Alankomaissa kuin Suomessa, hankkineet projektille rahoituksen ja läpivieneet toteutuksen yhdessä paikallisten partnereiden kanssa. Joissakin toisissa hankkeissa on ollut jo olemassa konkreettinen suunnitelma, mitä suomalaista kulttuuria haluttaisiin esitellä. Meidän roolimme on tällaisissa tapauksissa ollut toimijoiden yhteen saattaminen, taloudellisten mahdollisuuksien löytäminen ja kaikkinainen muu huolehtiminen, että suunnitelma todellakin muuttuu konkretiaksi.
Mistä tapahtumasta sinulle on jäänyt parhaat muistot?
Aiemmin mainitut kirjailijavierailut ovat olleet tosi mukavia kokemuksia, suomalaisten soitinrakentajien esittely on auttanut rakentajia ja myös muusikoita eteenpäin, säveltäjä Kalevi Ahon oboekonserton maailman ensi-ilta ja Kalevin vierailu Brysselissä, Kristian Smedsin Mental Finland, Green Design näyttely vuonna 2008 Brysselissä, ylioppilaskunnan laulajien konsertti viime tammikuussa, Tove Jansson -näyttely Brysselin sarjakuvamuseossa... Hyviä muistoja on paljon, kun alan oikein muistelemaan taaksepäin mitä kaikkea olemme tehneetkään.
Entä onko muistoja, jotka haluaisit unohtaa?
Tämä on sellaista työtä, että siihen liittyy alituinen paine suoriutumisesta ja onnistumisesta. Työn jälki näkyy koko ajan julkisuudessa, kun oikein tositarkoituksella hakeudutaan julkisuuden arvioitavaksi. Hyvän ja onnistuneenkin projektin kanssa nukutaan välillä huonosti, kun epävarmuus ja riskit kasvavat. Jos tavoittelee täydellisyyttä, niin aina on yksityiskohtia, jotka voisivat mennä paremmin. Ikää ja kokemusta on kuitenkin jo sen verran, että olen oppinut olemaan itseään kohtaan vähän armollisempi. Mikään yksittäinen asia ei ole niin suurena jäänyt painamaan mieltä, etteikö sitä pystyisi unohtamaan.
Kitara on - perheen lisäksi - suuri rakkautesi. Kuinka paljon harrastukselle on jäänyt aikaa työn ohessa? Ennätitkö tutustua hollantilaisiin kitaristeihin (vaikkapa vain dvd/cd-levyjen avulla)?
Minulle jää elinikäinen muisto hollantilaisesta kitarakulttuurista siten, että olen ostanut itselleni kitaravahvistimen Renkumin kaupungista Hollannista. Siellä asuu rakentaja Arie-Jan Folkerts, joka valmisti tilauksesta hienon putkivahvistimen toivomusteni mukaan ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen. Yksi toiveiden täyttymys oli vierailu arvostetun Django-tyylin taitajan, mustalaiskitaristi Fapy Lafertinin kotona pienessä Westdorpen kylässä Etelä-Hollannissa. Brysselissä olen soittanut ystävieni kanssa suomalaisyhteisön iloksi ja onpa minulle muodostunut elinikäinen duo kamerunilaisen Dede Senden kanssa. Joskus on ollut sellainen olo, että työnteko haittaa harrastustoiminta...
Millä mielin lähdet Järvenpäähän?
Järvenpäässä odottavat uudet ja mielenkiintoiset haasteet. Uskon myös, että jotain olen oppinut täällä sellaista, mitä voin hyödyntää tulevissa töissäni. Hyvillä mielin olen lähdössä, vaikka paljon mukavia asioita ja rakkaita ystäviä joudun jättämään tänne. Mutta ainahan tänne pääsee käymään nyt kun siihen on monia hyviä syitä. Niin kuin olen yrittänyt yhteistyökumppaneillemme vakuutella: Benelux-maat ja Suomi eivät ole kovin kaukana toisistaan.
Kiitämme Kallea erinomaisesta yhteistyöstä ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää uusien haasteiden parissa!
